CW:Metsänpeikot

yks. mhosmorlok, mon. mhosmorlokim

Metsänpeikot, tai metsäkäiset, (morlochim. "mhosmorlokim; metsäpeikot") ovat toiseksi runsaslukuisin peikkorotu vähäpeikkojen jälkeen. Ne asuvat Argnosin Mustassa metsässä isoina yhteisöinä, kaivaen asuntonsa maahan, joko suurien tammien juurakoihin varoen vahingoittamasta puita, tai korkeiden kukkuloiden sisään.

Metsänpeikot muistuttavat hyvin paljon vähäpeikkoja, vaikkakin turkin väritys ja elintavat eroavat toisistaan. Metsänpeikot olivatkin alkuaan Nar Morlochin tuhosta paenneita vähäpeikkovelhoja.

Ulkonäkö

Metsänpeikot ovat vähäpeikon pituisia ja kokoisia, notkeavartaloisia peikkoja. Niiden häntä on noin metrin mittainen, ja päättyy tupsuun, toisin kuin vähäpeikoilla. Niiden ruumis on kauttaaltaan joko tumman harmaanvihertävän tai tummanharmaan paksun turkin peitossa. Tummanharmaan turkin omaavat peikot ovat harvinaisempia, ja niitä kutsutaan yöpeikoiksi. Metsänpeikkojen silmät ovat muiden peikkojen tapaan mustat. Monet metsänpeikot koristelevat itsensä kukilla, lehdillä tai köynnöksillä. Metsänpeikot eivät käytä koruja vaikkakin arvostavat kauniita kiviä.

Kaikki peikot näkevät hyvin hämärässä ja pimeässä, metsänpeikotkaan eivät ole poikkeus tähän. Ihonsa karvapeitteen ansiosta metsäkäiset muistuttavat sammalen peittämää kiveä niin erehdyttävästi että voivat helposti kadota näkymättömiin metsässä. Yöpeikot ovat tässä vieläkin taitavampia ja pystyvät piiloutumaan käytännössä missä vain.

Historia

Metsänpeikot olivat alkuaan joukko Nar Morlochin tuhosta pakoon päässeitä vähäpeikkovelhoja, jotka pakenivat Pohjanvuorilta etelään, kunnes saapuivat Mustaan metsään Länsivuorten juurella. Peikot jäivät metsään asumaan ja vuosisatojen aikana käyttivät taikavoimiaan muokatakseen ruumiitaan paremmin sopiviksi metsässä elämiseen. Peikot myös ystävystyivät metsän eläinten kanssa, metsäkääpiöiden tapaan.

Kulttuuri

Metsänpeikot elävät luonnossa ja luonnosta. Ne tuntevat ykseyttä kasveihin ja puolustavat hyvinkin raivokkaasti kotimetsäänsä. Vaikka kohtuullinen puunhakkaus on hyväksyttävää metsän uudistumisen ja hyvinvoinnin kannalta, niin ylenmääräiseen parturointiin suhtaudutaan sodanjulistuksena. Metsänpeikot eivät tunne omaisuuden käsitettä, sillä kaikki on heidän kulttuurissaan yhteistä. Tämä johtaa usein ikävyyksiin muualla kuin metsässä.

Metsänpeikot istuttavat puun jokaista syntynyttä pentua kohden. Tämä puu on syntyneen metsänpeikon sielupuu. Uskotaan, että kun metsänpeikko kuolee, siirtyy hänen henkensä puuhun. Jos puu tuhoutuu ennen kuin metsänpeikko kuolee, uskotaan sen olevan pahin onnettomuus mikä voi tapahtua. Tällainen metsänpeikko yleensä joko karkoitetaan tai lähtee vapaaehtoisesti pois.

Heidän elämisensä metsässä on tehnyt heistä myös varovaisia liikkujia eikä kukaan tunne yrttejä paremmin kuin metsäkäiset.

Metsänpeikot on ainoa peikkoroduista joka vielä hallitsee taikuutta.