CW:Marru-kansa

Marru-kansa (argnos. "marr-u-gi") eli vuorilaiset oli yksi argnosilaisten seitsemästä heimosta. Hajoamisen jälkeen marru-kansa vaelsi länteen kunnes saapui Länsivuorten juurelle, asettuen sinne elämään. Vuosien saatossa heimot jatkoivat matkaansa riistan ja elintilan perässä, joka oli karulla seudulla harvassa. Viimein he saapuivat Länsivuorten länsipuolelle jossa levittäytyivät laajat metsät aivan vuoriston rinteille asti.

Ulkonäkö

Marrut ovat ruumiinrakenteeltaan pitkiä ja lihaksikkaita. He ovat ketteriä ja varmajalkaisia liikkuessaan vuorten rinteillä. Ihonväriltään marrut ovat tummia ja hiusten väritys musta. Marruilla esiintyy kaikkia normaaleita silmien värejä, mutta harmaat, ruskeat ja siniset ovat yleisimpiä.

Historia

Marru-kansaa elää vielä nykyäänkin Länsivuorilla, noudattaen ikivanhoja tapojaan ja kulttuuriaan.

Kulttuuri

Vuoristossa elämä on julmaa ja päivät jatkuvaa taistelua. Tarrukkilapset opetetaan liikkumaan ja taistelemaan vuoristossa 3 vanhoina ja 7 vanhoina heidät voidaan jättää yksin yön yli paimeneen. Lapsikuolleisuus on suuri, mutta tarrukit lisääntyvät ahkerasti.

Tarrukkien kylän keskipiste on Vanhimpien sali, joka toimii kylän yhteisenä olohuoneena. Jokaisella perheellä on myös oma, maalattiainen asumus joka jaetaan perheen vuohien ja muiden kotieläinten kanssa. Tarrukkiperheissä on 10-20 henkeä, joista yleensä puolet on pikkulapsia.

Tarrukkineidot muuttavat naimisiin mennessään asumaan miehensä perheen taloon. Talon vanhin poika perii vanhempiensa talon naimisiinmenohetkellä ja on vastuussa vanhemmistaan ja isovanhemmistaan tämän jälkeen. Talon muut pojat voivat asua talossa naimisiinmenon jälkeen sen aikaa kunnes saavat rakennettua oman talonsa jonne voivat muuttaa. Talonrakennus hoidetaan yleensä talkoovoimin ja sitä edeltää ja seuraa suuret juhlat (häiden lisäksi.)

Tarrukit uskovat olevansa uponneesta Khorista pelastuneiden jälkeläisiä. Taistelussa kaatuneet tarrukit pääsevät paratiisiin. Tarrukit palvovat esi-isien henkiä, jumaliksi nostettuja khorilaissankareita ja heidän koneitaan. Jokaisessa kylässä on kivikumpu jossa lepää (väitetty) khorilainen esi-isä, joka toimii kylän suojelijana, myös sotaretkillä, ja jolle uhrataan kerran vuodessa vuohenverta. Sodissa tapettujen vihollisten kallot kerätään myös kivikummulle ja poltetaan siinä. Tuhka jätetään kummun päälle vuoristotuulen vietäväksi. Sotaretkille heimo ottaa mukaan pienen kivisen lippaan joka on vuorattu Suojariimuilla ja joka sisältää palan esi-isää (luun tai hiuksia).