Skai's Odyssey/Chapter 1
Pelikerran tiedot[edit]
__SHOWFACTBOX__
- DM
- [[DM::Tuukka P]]
- Pelattu
- Pelattu::Pelattu::2002
- Paikka
- Paikka::Riihimäki
- Hahmot
- Tapahtumat
Olin aluksi niin onnellinen kun pääsin ensimmäiselle lomalle työstäni teknikon apulaisena. Hankin matkan Jodienin paratiisiplaneetalle eräällä loistoristeilijällä ja pakkasin innoissani matkalaukkuni. Tästä tulisi paras lomani koskaan! Ostin uuden rantapallon ja viimeistä muotia olevat uima-asusteet, ja pian suunnistinkin avaruussatamaan etsimään luksusristeilijää.
Ikävät yllätykset alkoivat saadessani tietää, että risteilijä oli tupaten täynnä ja matkapaikkani oli mennyt jonkin sählingin takia. Otin yhteyttä työtoveriini ja ystävääni Sarishy Ulthoniin, jolla on hieman vaikutusvaltaa työpaikallani, ja kerroin tilanteen. Hän lupasi hoitaa minulle uuden matkan, firman piikkiin. Innostukseni laimeni kun sain tietää että uusi matkani ei tapahtuisikaan loistoristeilijällä vaan Jodieniin menevän rahtialuksen matkustuskontissa, ja vieläpä "kansi"paikalla. Nielin ylpeyteni ja tyydyin kohtalooni, kyllä Jodienin rannat olisivat sen arvoisia.
Matka-ajaksi minulle ilmoitettiin viikko, joten alkupurnailun jälkeen päätin ottaa siitäkin kaiken irti. Jodienilla, katsellessani auringonlaskua baarin terassilla ja siemaillessani vihreää drinkkiä kaksi hehkeää neitosta kainalossani, naureskelisin vielä tälle kaikelle. Otin siis muutamia kuvia muistoksi ja vetäydyin Com-yhteyteen, pelaamaan Astrolonization-peliä.
Seuraavana päivänä pysähdyimme luoja-ties-missä ja poimimme lisää matkustajia. Heidän joukossaan tuli myös varsin mukava ja viehättävä nainen nimeltään Tanya, joka otti paikakseen vieressäni olevan tyhjän kansituolin. Koska molemmat olemme hyvin ihmisten kanssa toimeentulevia, tutustuimme varsin nopeasti. Tanya kertoi olevansa entinen lääkäri ja tutkija, joka oli kyllästynyt syliin kuoleviin potilaisiin ja lähtenyt kiertämään avaruutta.
Kolmantena päivänä noukimme jälleen lisään matkustajia. Vasemmalla puolellani olevalle tuolille asettui mies nimeltä Olo Shan. Hän on kyllä suht mukava, mutta hieman ylimielinen. Tämä yhdistettynä hänen kärsimättömään luonteeseensa saa keskusteluista varsin tarkkaanpunnittuja, sillä väärästä sanavalinnasta tulee armotta halveksivia tuhahduksia tai sanoja. Hän ei juuri puhu itsestään vaan yrittää kääntää keskustelut aina muihin aiheisiin, kuten kasvitieteisiin. Hän taitaa myös olla joku tutkija. Sen verran olen saanut hänestä irti että hän on viettänyt suuren osan elämästään avaruusasemalla tai avaruudessa, raukka ei ole astunut planeetan pinnalle kuin kaksi kertaa!
Matka jatkui pari päivää siis vuoroin Com-yhteydessä ja vuoroin uusien ystävieni seurassa. Kuudentena päivänä heräsin sydän kurkussa parin tunnin unen jälkeen (olin viettänyt edellisen illan ja yön, yhteensä seitsemän tuntia, pelaten aiemmin mainitsemaani peliä) kun laivan hälytyssireenit alkoivat ulvoa täysillä. Unenpöpperössä kuvittelin olevani kotona Megacity-2:lla ja että eristävään kupuun oli tullut halkeamia. Luonnollisesti siis ensin hieman panikoin, vaikka vettä pystynkin hengittämään, en silti halua kuolla kun tuhansia tonneja sitä putoaa niskaani. Paniikki meni hetkeksi ohi kun tajusin etten ollut kotonani, mutta uusiutui kun näin ikkunasta, että kimppuumme oli käynyt yksi iso tuntematon taistelu-risteilijä ja pari pienempää hävittäjää, ja vieläpä kesken hypyn. Myöhemmin sain selville että moisen tapahtuman pitäisi olla mahdotonta, koska hyppyjen välipaikkojen koordinaatteja ei pystytä ennustamaan, mutta tällä hetkellä en tiennyt moisesta, enkä olisi välittänytkään, minulle riitti se että olimme keskellä ei mitään ja meitä tulitettiin! Voi helvetti miten tämä loma oli alkanutkaan. Minusta alkoi tuntua ettei mitkään paratiisit olleet tämän arvoisia, ensi vuonna vietän lomani jollain Col-3:n yleisistä rannoista.
Keräsin nopeasti tavarani ja aloin etsiskellä ystäviäni. Huomasin Tanyan puhuvan respassa jonkun henkilökuntaan kuuluvan kanssa, Oloa en nähnyt missään. Kiiruhdin Tanyan luokse, joka yritti kuumeisesti selvittää mitä oli tapahtunut. Virkailija yritti selittää rauhallisella äänellä että kaikki selviää pian ja ottakaa rauhallisesti, mutta ei tainnut kyllä itsekään uskoa mitä sanoi. Myös muutamat muista, noin vajaasta 30:stä matkustajasta olivat lievässä paniikissa. Hetken päästä myös Olo ilmestyi jostain (en tiedä missä oli ollut) viereemme. He alkoivat Tanyan kanssa miettiä että keitähän hyökkääjät mahtoivat olla, miten olivat päässeet kimppuumme ja mitä oma miehistömme aikoi tehdä asialle. Itse kykenin ajattelemaan vain että ei tällaista voi minulle tapahtua, olen liian nuori kuolemaan avaruudessa.
Ehkä noin viiden minuutin kuluttua kontin keskusradiosta kuului rauhallinen ääni joka ilmoitti, että rahtialuksen miehistö harkitsi rahdin ja konttien hylkäämistä, ja jokainen joka halusi siirtyä turvaan laivaan joutuisi maksamaan 100 slottia "tullia". Kiristystä, ajattelin, mutta maksoin silti ComLogilla pankkitiltäni. Halpa hinta hengestä. Myös Tanya ja Olo maksoivat, melko tyynesti. Taitavat olla jotain isorikkaita. Nurkassa eräs vanha pariskunta alkoi huutamaan että heillä ei ole ComLogeja eikä käteistä rahaa jolla maksun voisi suorittaa. Vaari yritti jopa väkivalloin epätoivoisesti saada rahaa lähimpänä olevilta matkustajilta. Turvamies meni selvittämään tilannetta ja itse yritin olla ensin välittämättä koko tilanteesta, mutta sitten ajattelin, että kun minulla nyt on sentään hieman rahaa ja varaa maksaa nyös vanhusten tulli, eikä tänne konttiinkaan voi ketään jättää. Käännyin ja olin aikeissa mennä tarjoamaan heille maksua, mutta (onneksi) Olo oli ajatellut samoin ja ehtinyt ennen minua. Huokaisin helpotuksesta ja käännyin takaisin, kun miehistö alkoi johdatella meitä kohti hissejä siirtyäksemme ylimpään kerrokseen ja itse alukseen johtavaan yhdyskäytävään. Tanya kehaisi meitä molempia ja taputti Oloa olkapäälle, joka kiroili hiljaa itsekseen jotain omastatunnostaan. Päätin kuvata sekasortoa ja hämminkiä muistoksi tästäkin koettelemuksesta.
Meidät ohjattiin ensin siis hissillä kontin ylimpään kerrokseen, jossa meistä muodostettiin jono yhdessä muiden kerrosten noin 300:n matkustajan kanssa, ja marssitettiin yhdyskäytävään, joka oli pitkä (muistaakseni satoja metrejä), kapea ja tunkkainen. Koko ajan hyökkääjät tulittivat rahtialusta (eivät onneksi konttia) ja käytävä keinahteli ja tärähteli. Kun meidät oli suorastaan työnnetty, ja yksi jalaton mies heitetty, käytävään ja olimme ehtineet edetä ehkä noin parikymmentä metriä kun jono yhtäkkiä pysähtyi täysin. Jono seisoi ikuisuuden ja mieleeni alkoi hiipiä synkkiä ajatuksia kuolemaan jätetyistä onnettomista. Vaikka en klaustrofobiasta sinällään kärsikään, alkoi oloni olla tukala ja epämukava. Odotus jatkui ja jatkui, ja muutamat alkoivat jo panikoida ja töniä jonoa. Edessäni ollut mies melkein kaatui päälleni, mutta sai onneksi kiinni käytävän seinää kiertävistä putkista. Odotus jatkui lähemmäs puoli tuntia, käytävän tärähdellessä aina välillä, kunnes lopulta jono alkoi jälleen liikkua.
Käytävää tuntui jatkuvan loputtomiin kunnes tulimme risteykseen josta meitä ohjattiin viiden ryhmissä kolmeen uuteen käytävään. Pääsimme kaikki kolme samaan käytävään. Uusi käytävä päättyi lopulta valtavaan hangaariin, jossa oli pienempiä, planeetalle kuljetettavia kontteja ja sukkula. Ylhäällä kiersi kapea käytävä. Turvamies osoitti meille hangaarin nurkasta alueen jonne voisimme asettua. Menin ensin seinän viereen istumaan, mutta huomasin Olon jääneen norkoilemaan konttien reunalle, välillä vilkuillen sukkulaan, välillä turvamieheen. Vaihdoin paikkaa Olon viereen. Joku matkustajista meni puhumaan vartijalle ja Olo tuntui valpastuvan, taisi suunnitella jotain pakoa sukkulalla (minnehän silläkin olisi mennyt keskellä avaruutta) mutta vartija käski kaikkia menemään istumaan seinän viereen. Vaihdoimme kiltisti paikkaa ja päätin hieman rentoutua. Tunsin olevani turvassa aluksella ja luotin että rahtialuksen miehistö pääsee hyökkääjien, jotka ilmeisesti olivat jotain rosvoja, kanssa sopimukseen ja matkamme voisi jatkua. Havahduin hetkeä myöhemmin kun joku huusi ylhäältä käytävältä kielellä jota en ymmärtänyt. Vartija vastasi samalla kielellä, jota ilmeisesti Olo ja Tanya kumpikin ymmärsivät. Olo sanoi että he puhuivat kuinka neuvottelut hyökkääjien kanssa eivät onnistuneet ja vaihtoehdoksi jäi taistelu. Tanya meni puhumaan vartijalle ja Olo seurasi perässä, varmaan kyselemään lisätietoja. Ylivertaisella kuulollani kuulin kuinka he puhuivatkin jotain lentämisestä ja taistelusta, mutta en oikein kiinnittänyt enään huomiota. Keskustelu taukosi hetkeksi ja jatkui taas. Ryhmään ilmaantui myös neljäs henkilö, sain selville myöhemmin hänen olevan rahtialuksen kapteeni. He keskustelivat jotain hetken aikaa, Tanyan ollessa enimmäkseen äänessä, puhuen nyt hieman komentavaan sävyyn. Kaikkea sitä lääkärinä oppiikin. Olo ja Tanya vaikuttivat tyytyväisiltä ja viittoilivat minua liittymään seuraan. Olo sanoi muistelleensa kertoneeni, että minulla olisi teknistä koulutusta takana. Kerroin, hieman ylpeänä, olevani koulutettu tietoliikenneteknikko, ja omaavani myös kokemusta (noh, teoriassa ainakin) avaruusalusten mekaniikasta. Olo vaikutti erittäin tyytyväiseltä ja sanoi kapteenille että meiltä puuttui enää ampujat ja viestintäupseeri. Olinkin ilmeisesti juuri ilmoittautunut vapaaehtoisena johonkin taisteluhävittäjään torjumaan rosvojen hyökkäystä! Hienoa...
Loput miehistöstä koottiin vähintäänkin yhtä sekalaisesta joukosta. Mummo, jonka "pääsymaksun" Olo oli maksanut paljastui eläkkeellä olevaksi fregatin ampujaksi, ja hän ilmoittautui meidän alukseemme ampujaksi. Toiseksi ampujaksi tuli yksi rahtialuksen mekaanikoista, jolla oli taistelukoulutusta. Viestintävastaavaksi tuli Beta Hydriläinen journalisti. Tanya toimisi lentäjänä (taas, kaikkea sitä opetetaankin lääkiksessä nykyään) Olo oli aseupseeri (ei taida sekään olla ihan tavallinen tutkija) ja minä vastaisin aluksen toimivuudesta. Vastuuta olisin viimeiseksi halunnut. Uudeksi alukseksemme paljastui viimeisintä mallia oleva noin 60m pitkä tykkivene, joka oli lastina matkalla jollekkin rikkaalle liikemiehelle. Tykkivene oli täysissä aseissa ja Olo näytti rakastuvan siihen, osasi luetella vaikka mitä yksityiskohtia siitä ja silitteli sen pintaa. Outo mies tuo Olo. Tykkivene oli kuitenkin lukittu vahvalla koodilukolla, mutta kaksi rahtialuksen miestä "hakkeroi" oven auki polttoleikkurilla kunnioitettavan nopeasti, ja me pääsimme astumaan alukseen. Sisällä saavuimme isoon keskustilaan jossa oli kaappeja, kaksi konsolia, luukku huoltotunneliin, tikkaat ylös ja alas sekä ramppi ohjaamoon. Tanya käski kaikkia pukemaan kaapeista löytyneet avaruuspuvut, ja huomatessaan minun verkkaisen toiminnan lisäsi vielä että vauhdilla. Mummo tuntui olevan kuin kotonaan, ja syöksyi tikkaita ylös tykkitorniin. Me muut olimme hieman hermostuneempia.
Istuin leijuvaan ja todella mukavaan tuoliin toisen konsolin ääreen, josta hoidettiin tykkiveneen toimintojen tarkkailu ja korjaaminen. Journalisti istui kommunikaatiokonsolin ääreen ja ilmoitti hetken päästä sen olevan jotenkin epäkunnossa ja ainoa yhteys emäalukseemme olisi Com-yhteys. Koska olen varsinainen ekspertti ComLogin käytössä, neuvoin hänelle muutamia vinkkejä miten saisimme yhteyden toimimaan tehokkaimmin. Sitten palasin tutkimaan omaa konsoliani. Huomasin pian sen olevan varsin edistynyt ja tehokas ja samalla todella yksinkertainen ja nopea käyttää. Siinä oli myös virtuaaliliitäntä jota aloinkin heti käyttämään. Eteeni avautui läpikuultava virtuaaliversio tykkiveneestä, jossa jokainen sen osa oli käteni ulottuvilla. Näin myös aluksen ulkopuolelle joka suuntaan. Saimme lähtöluvan ja samalla lähti myös kaksi muuta hävittäjää alukselta. Olon ääni ilmoitti että lyhyen kantaman alukseksi luulemamme tykkivene olikin varustettu hypermoottorilla! Päätimme (tai muut päättivät) että taistelisimme ja käyttäisimme hyppyä vasta viimeisenä keinona.
Itse taistelu lähdön jälkeen on minulle hieman sekava sillä välittömästi näkökenttäni täytti eri puolilla virtuaalialusta vilkkuvat merkkisignaalit, ja minulla olikin heti alusta asti kädet täynnä töitä. Ensimmäisenä kiinnitin huomioni suojakilvistä tulevaan signaaliin ja konsoli ilmoitti suojista katoavan voimaa. Välitin tiedon ohjaamoon, mutta sain takaisin vain Olon ylimielisen kommentin väärän sanavalinnan johdosta (vaikka puhunkin erinomaisesti yhteiskieltä, on äidinkieleni englanti jossa on hieman erilainen lauserakenne ja väliin sekoan sanoissani). En kuitenkaan välittänyt siitä vaan ryhdyin selvittämään vikaa. Kävi ilmi että suojien voimansiirtoa ei ollut kytketty oikein. Korjasin asian nopeasti ja ilmoitin että kilvet ovat taas kunnossa. En saanut minkäänlaista kiitosta sillä samalla mummon ääni ilmoitti saaneensa rosvon suojat alas ja Olo laukaisi ohjuksen sitä kohti. Useat hälytykset täyttivät edelleen näkökenttääni ja ryhdyin selvittämään niitä. Kävi ilmi että alus ei ollutkaan täysin valmis ja suurin osa toiminnoista oli kytketty hätäisesti tai unohdettu täysin. Ensimmäisenä korjasin hypermoottorin, josta ilmoitin, ja tällä kerralla sainkin kiitokset. Napsautin myös viestinnän päälle (se oli vain pois päältä eikä rikki). Korjasin myös muut pikkuviat. Samalla kuitenkin kuului Tanyan ääni että hän oli menettänyt aluksen hallinnan. Olo käski minua laittaa viestintä pois päältä pelätessään meidän olevan sen kautta kauko-ohjauksessa. Ei mitään vaikutusta. He myös katsoivat oliko autopilotti päällä. Ei ollut. Tässä vaiheessa myös minä menetin kaiken kontrollin enkä kyennyt enää ohjaamaan konsolia. Katsoin ympärilleni. Olimme tuhonneet kaksi rosvohävittäjää ja menettäneet yhden oman. Olimme kiihtyvällä törmäyskurssilla rosvojen emäalukseen ja näin kuinka yksi rosvojen hävittäjä tulitti rahtialusta, joka hetken päästä räjähti. Samantien tämän jälkeen näkökenttäni yhtäkkiä venyi, tähdet muodostivat pitkät valoviivat ja tuntui kuin olisimme olleet täysin paikoillamme. Olimme tehneet hyperhypyn. Tietokoneen ääni ilmoitti olevamme matkalla Delta Pavonikseen ja arvioitu saapumisaika noin 5 päivää. Tanya ja Olo molemmat kielsivät tehneensä hyppyä, tykkivene oli tehnyt sen muka itsestään.
Alkumatka meni ikävissä tunnelmissa, mummolta ja mekaanikolta oli molemmilta mennyt läheinen rahtialuksella. Itse otin ensi töikseni yhteyden Sarishyyn ja kerroin mitä oli tapahtunut. Lähetin hänelle myös ottamiani kuvia, jotka hän meni julkaisemaan kysymättä lupaa. Maksoi sentään 300 slottia palkkiota mutta en olisi hänestä kyllä ikinä uskonut. Olin ajattelut julkaista ne itse omalla Com-sivullani. Kun olin käynyt Com-yhteydessä kehaisemassa muillekkin tutuille ottaneeni juuri osaa avaruustaisteluun aloin jututtamaan journalistia, joka kirjoitti kovaa vauhtia omaa juttuaan omalle julkaisulleen. Selvisi että hän oli myös Beta Hydriläinen ja että hänellä oli oma pieni mediayhtiönsä, jonka oli perustanut kaverinsa kanssa. Noh, tästä taisi tulla heille hyvä juttu. Yritin myös jututtaa ja tutustua muihin matkakumppaneihin paremmin, joutuisinhan viettämään heidän kanssaan viisi päivää ahtaassa aluksessa. Mummon sain vähän piristymään mutta mekaanikko lukitsi itsensä alatorniin ja suostui vain ottamaan ruokaa vastaan. Tutkin myös koko aluksen ja löysin kaapeista kuivamuonaa, rynnäkkökivääreitä ja ammuksia sekä handy scannereita, joista otin yhden. Löysin myös ison selässä kannettavan ComLogin. Tein tutkimusmatkan moottoritilaan huoltotunnelia pitkin ja löysin sen päästä 2x1x1 metrin tilan jossa sijaitsi keskutietokone.
Viisi päivää kulutin pelaillessa, meditoidessa tietokonetilassa, treenaamalla Self-masteryä ja jutellessa. Otin myös lisää kuvia tovereistani ja aluksesta. Muut pelasivat korttia ja Olo jopa teki mitä ihmeellisimpiä venytyksiä. Hän on varsin notkea kaveri. Kuviin hän ei kyllä halunnut, mutta onnistuin muutaman ottamaan salaa. Sain selville että vaikka Tanyalla oli lääkintäkoulutus, oli hän toiminut myös avaruusmerijalkaväessä useita vuosia. Samoin Olo oli ollut pitkään taistelulentäjänä. Olinpas ihme joukkoon joutunut. Viiden päivän aikana Olo ja Tanya viettivät yhä enemmän aikaa yhdessä. Niillä taisi olla jotain juttua meneillään.
Viidentenä päivänä huomasimme yhtäkkiä olevamme laskeutumassa planeetta Deliriumille Delta Pavoniksessa. Aluksemme oli itse lähettänyt tietonsa ja pyytänyt laskeutumislupaa. Varsin outoa käytöstä. Planeetalla jouduimme välittömästi tulliin ja kuulusteltaviksi. Itselleni sattui todella mukava nainen nimeltään Ana Turen, jonka kanssa tulin oikein hyvin toimeen. Hän kyseli kaikkea matkan ja hyökkäyksen tapahtumista ja kerroin hänelle kaiken mitä osasin ja tiesin. Juttelimme myös ihan niitä näitä ja "kuulustelu" venyikin kolmeen tuntiin. Annoin hänelle lopuksi Com-numeroni, jos hänelle tulisi jotain lisäkysymyksiä mieleen. Ololla kesti kuulustelu todella pitkään ja lopuksi hän tuli varsin vittuuntuneen näköisenä ulos ja ilmoitti menevänsä vetämään pään täyteen. Tulli majoitti meidät karanteenialueella sijaitsevaan hotelliin ja liityin Olon seuraan alakerran yökerhossa. Itse otin vain muutaman oluen mutta Ololle näytti maistuvan paremmin ja kun baarista ei enää tarjoiltu hänelle jäi minulle tehtäväksi kantaa lisää tuoppeja pöytään. Olo myös selitteli jotain sekavia itsestään ja tylsistä vanhemmistaan, mutta minua ei juuri kännisen jutut kiinnostaneet. Lopuksi Olo painui nukkumaan puristettuaan ensin Tanyaa perseestä ja sanottuaan ilmeisesti jotain sopimatonta. Itse jäin vielä hetkeksi ja jouduin jonkun riidanhaluisen känniääliön vihankohteeksi. Hän yritti selvästi provosoida minua hyökkämään kimppuunsa, mutta muistin Self-mastery opit ja hillitsin itseni. Lopulta poke tuli ja heitti hänet pois baarista. Menin myös itse nukkumaan.
Seuraavana aamuna menin aulaan odottelemaan tietoja siitä koska pääsemme jatkamaan matkaamme. Kävi ilmi että Olo oli joutunut uudelleenkuulusteltavaksi, samoin mummo. Ololla tosin oli niin paha krapula että hänen kuulustelunsa viivästyi usealla tunnilla. Odottelimme aulassa ja kävin ostamassa myös matkamuistoksi ison Sauber-kiteen. Viimein mummo tuli iloisena pois kuulusteluista. Hän oli jonkinlainen pakolainen, minkä takia häntä kuulusteltiin pitkään, mutta hänelle oli nyt myönnetty kansalaisuus jostain Tau Cetin tienoilta. Myös Olo pääsi viimein pois ja meille ilmoitettiin että olimme vapaita astumaan itse kaupunkiin, kaikki paitsi Olo jonka tulisi pysyä karanteenialueella. Meille myös luvattiin porttipassit Jodieniin parin päivän sisällä. Tykkivene jolla tulimme jäisi tänne odottamaan oikeaa omistajaansa, miestä nimeltä Magnus Durak. Lopun ajan kulutinkin sitten kiertelemässä ja katselemassa Deliriumin nähtävyyksiä. Deliriumilla on erikoinen ilmakehä ja ulkona ei pysty hengittämään kuin muutaman tunnin ennenkuin alkaa yskittämään ja tukehtua, joten luonnollisesti en sitten paljoa ulkona liikkunut. Planeetta oli ollut vasta parisataa vuotta ilmakehänmuokkausvaiheessa. Vihdoin ja viimein sitten koitti hetki jolloin pääsimme Tanyan ja Olon kanssa astumaan portista ihanalle Jodienin paratiisiplaneetalle....
- Sivuhahmot
- NPC::Tanya, lääkäri, tutkija, avaruusmariini
- NPC::mummo, nimetön vanhus, eläkkeellä oleva fregatin ampuja
- NPC::mekaanikko, nimetön mekaanikko
Loot[edit]
[[Kampanja::Skai's Odyssey|]] [[Systeemi::Spacemaster|]]