Talk:Myrrysmiehet/hahmo
- Tyrskylinnan perillinen kaksoisveljensä kanssa, heidän isoveljen kuoltua kaksintaistelussa, johon veli joutui Darethin takia - Tyrskylinnalla vihollisia, joiden kanssa taisteltu maista. - Darethin isä sai selville suvun vanhan salaisuuden Vanhoilta loiston ajoilta, artifakti jolla saavuttaa sekä voitto vihollisistaan että vaurautta. - Isä murhasi tyttärensä (neitsyet) tämän artefaktin herättämiseksi. - Artefaktissa asunut paha henki vei miehen järjen viimeisetkin rippeet, korruptoiden tämän - Dareth, saatuaan tietää siskojensa murhasta, yritti surmata isänsä tämän oman miekalla, mutta miekan lävistäessä ruumiin paha henki sai vallan kokonaan. Mielipuolisesti nauraen isä nousi maasta Darethin kauhistukseksi ja sai nuorukaisen pakenemaan henkensä edestä linnasta, jättäen veljensä ja entisen elämänsä. - Viholliset: - isän vallannut paha henkiolento - entinen ystävä (toinen, kokeneempi, myrrysmies) - Samat tavoitteet (Dareth vei työn/palkkion?) - Vihaa intensiivisesti, haluaisi tuottaa vahinkoa (ei kuitenkaan tappaa)
Hän on tehnyt vähän myrrysmiehen töitä yhden siellä, toisen täällä, aina tunnollisesti sopimusta noudattaen ja turhia viivyttelemättä. Hänestä ei tiedetä juuri muuta kuin nimi, Kolmetoista, ja se, että hän kantaa mukanaan kahta miekkaa: toista lanteellaan ja toista, rikkinäistä, selässään. Oli hän kuka vain, hän ei koskaan nuku kahta yötä samassa paikassa vaan vaeltaa jatkuvasti, kuin jotain paeten.
Mikon versio[edit]
Olit kymmenen tai yhdentoista vanha kun olit isäsi kanssa palaamassa vierailulta setäsi luota. Matkalla takaisin kotiinne näit tiellä takananne hahmon hevosen selässä. Laskeva aurinko esti sinua näkemästä tarkempia yksityiskohtia ja niinpä kysyitkin isältäsi kuka mahtaa ratsastaa sukunne mailla. Isäsi kääntyi katsomaan, mutta huomautti ettei näe ketään ja todellakin tuntematon ratsastaja oli kadonnut käännettyäsi pääsi. Vannoit isällesi nähneesi jonkun, minkä jälkeen hän katsoi sinua pitkään puhumatta mitään.
Vuodet kuluivat ja näin ratsastajan toistamiseen. Tällä kertaa olit auttamassa seppää taloutenne hevosten kengittämisessä, kun näit ratsastavan hahmon metsän laidalla liian kaukana tunnistaaksesi häntä. Lopetit työnteon tervehtiäksesi vierasta, johon seppä ihmettelemään kuinka nuoriherra tervehtii samaa metsää, joka kasvanut mailla jo pitkään. Olit jo valmis antamaan miehelle karkean vastauksen, kun jälleen kerran huomasit hahmon kadonneen.
Tämä kerta olisi voinut jäädä sinulta muistamatta, jollei seppä olisi puhunut asiasta isällesi, joka puhutteli sinua jälkikäteen vakavana. Hän kysyit olitko nähnyt hahmoa useammin, mihin sinä vastasit että olit useinkin nähnyt maankiertäjän liikkuvan maillanne, mutta aina pihapiirin ulkona kaukana asuintaloista. Tällöin isäsi kaappasi sinut syliinsä puristaen kuin se olisi viimeinen kerta. Kun hän viimein päästi irti huomasit järkytykseksesi kyyneliä hänen poskillaan.
Myöhemmin tuona iltana hän kertoi sinulle kynttilän valossa suvun kirouksesta. Kauan sitten esi-isänne oli vannonut uskollisuutta herralle, joka oli johtanut vasallinsa sotaan kaukana täältä. Tämä retki päättyi onnettomasti ja esivanhempanne uskottiin menehtyneen muiden mukana. Kuitenkin kaiken toivon jo mentyä kartanonne porteille raahautui tuttu mies, joka vaikutti käyneen kuoleman porttien toisella puolella. Viikkojen kuluessa mies tervehtyi, mutta hänen kärsivänsä haavat olivat jättäneet hänen kehoonsa ja sieluunsa hirvittävät arvet.
Painajaiset ja näyt esi-isäänne vaanivasta ratsastajasta vaivasivat häntä päivin ja öin. Kukaan, ei edes hänen vaimonsa, saanut häntä kertomaan ketä tai mitä hän pakeni. Tilanne jatkui näin viikkoja, kunnes eräänä yönä koko kartanon väki heräsi herransa epätoivoiseen huutoon. Päämakuukamarin ovi oli murrettava auki väkivoimin ja sisältä palvelusväli löysi herransa ja tämän vaimon kappaleiksi raadellut ruumiit. Pariskunta oli jättänyt jälkeensä kaksi poikaa ja tytön, joten suvun tarina jatkui, mutta tästä eteenpäin sen miespuolisia jäseniä on vainonnut tuntematon kirous.
Kirous alkaa aina samalla tavalla: suvun nuorin vesa näkee ratsastavan hahmon, joka on ensin kaukana, mutta lähestyy vuosien mittaan. Kukaan muu ei näe tätä vainoajaa. Viimeisessä aiheessa uhri alkaa kuulla ääniä, kuin puhetta kovassa tuulessa. Jokin ratsastajassa ajaa urheimmatkin miehet viimein pakokauhun valtaan, ja tämän vaiheen jälkeen he eivät pysty kertomaan muille, mitä he näkevät. Viimein ratsastaja saavuttaa kohteensa, jolloin uhri ja kaikki jotka ovat hänen seurassaan, raadellaan kuin villipetojen toimesta.
Kukaan ei ole pystynyt välttämään tätä kohtaloa, mutta sinä tiesit jo tuolloin että et voi vain odottaa kuolemaasi tekemättä mitään. Et voinut myöskään voinut saattaa perhettäsi vaaraa jäämällä sukusi maille. Kun olit varttunut tarpeeksi, kerroit päätöksestäsi lähteä etsimään joko vapautusta kirouksesta tai vain kunniakasta kuolemaan. Lähipiirisi tiesi ettei sinua voisi tai edes kannattaisi puhua ympäri päätöksestäsi, joten he lahjoittivat sinulle lähtöpäivänäsi haarniskan, hevosen ja suvun perintömiekan.
Olet jättänyt perheellesi hyvästit, etkä usko että tulet enää koskaan näkemään heitä. Sinua mahtavammat miehet ovat yrittäneet vapautua kirouksesta siinä onnistumatta, mutta sinun yritettävä kaikkesi jos ei itsesi niin kaikkien niiden tulevien sukupolvien puolesta, jotta heidän ei tarvitsisi elää saman taakan kanssa kuin sinä.